niin kaikki ohikiitävää

Tää päivä kuulu yks maailman surkeimpiin:( Tosin oli vielä aamusta ihan kivaa ku mentii imminkaa kepalle (ikirakas perhepäivähoitaja) syömään ja tekemää lettuja:p Ku oltii oltu kepalla aikamme ni mentiin imminkaa ulos, paikkaan jossa oltiin aina pienenä. Muisteltiin hetki sitä kaikkee ku kivet siellä oli tosi suuria, ja miten se näytti ennen paljon isommalta. Sen jälkeen hypättiin autoon ja ajettiin meille. Oli aika jäähyväisten. Käveltiin hetki meidän pihatietä, jonka aikana kumpienkin silmät alko vuotamaan. Oltiin aina oltu erottamattomat, mutta nyt piti mennä. Halatiin toisiamme pitkään, ja itketiin samalla. Päästettiin irti, ja skarpattiin toisiamme koulua varten. Halattiin uudestaa, sitten piti sanoa "moimoi", se oli yksi elämäni musertavimmista hetkistä. Minä kävelin hitaasti sisälle päin, katsoen autoon menevää immiä. Immi paiskaisi oven kiinni, vilkutti, ja sitten auto kaasutti pois. Purskahdin itkuun uudelleen, ja menin kanini jellonan luokse. Kun olin rauhoittunut, ja maannu huoneessani hetken, lähin iirille. Kun noora tuli minuu vastaan, itkin lisää. Mentiin iirille ja katottiin siellä jotain greyn anatomian tapaista. Mira tuli jossain vaiheessa, ja mentiin heipattelemaan ripe ja anni. Se oli surullinen hetki, mutta miulla ei ollu kyyneleitä enää. Kukaan meistä ei oikein itkenyt, silmät vaan kostu. Vilkutin hyvästeiks kun ne lähti lidliin. Mentiin nooran, iirin ja miran kanssa meille, ja katsottiin miran antaman muistitikun kuvia. Juteltiin vielä hetki, kunnes tytöt ottivat asioita mitä heille annoin ja lähdin saattamaan heitä. Kun olimme eräässä risteyksessä, hiekkamäen juurella, oli hyvästien aika. Juttelimme aluksi jotain siitä miten ei oikein itketä eikä oo kyyneliä. Olin kyykyssä, nousin seisomaan, ja halasin nooraa. Purskahin itkuun, mutta noora ei (ei itkettänyt). Sitten menin halaamaan miraa, se itki ihan sairaasti. Sitten halasin iiriä, jonka aikana noorakin purskahti itkuun. Nyt kaikki vain itkivät, halasin nooraa uudestaan. Sen jälkeen sanoin, että vaikka tää niin pahalta tuntuukin niin mun pitää mennä. Halasin kaikkia vielä hetken, ja sen halattiin vielä kaikki yhdessä. Sanoin, että nyt mun pitää mennä, jolloin kaikki alkoi itkemään kauheen kovaa:( Lähdin kävelemään pois päin, ja kuulin vain kun he huusivat "REEEETAAAAA TUU TAKASIN !!!" Se oli ihan kauheaa, mutta päätin että jos en nyt mee, niin tuntuu entistä pahemmalta, käännyin katsomaan heitä viimeisen kerran, ja näin kuinka kaikki vaan itkivät. Huusin että rakastan heitä ja että pitäkää hauskaa. He itkivät ja huusivat minua takaisin. Vilkutin heille viimeisen kerran, ja he minulle takaisin, sen jälkeen käännyin pois päin ja kävelin metsän tiheikköön. Se oli viimeinen kerta kun näin heidät. Itkin ihan kauheasti, se oli ihan kamalaa. Kuulin kun he vaan karjuivat itkien minua takaisin, mutten voinut mennä. Huusin heille vielä mäen päältä hyvästit ja että rakastan heitä. Sen jälkeen käännyin ja kävelin kotiin. Tuntui siltä kuin olisin menettänyt kaiken, en enää nähnyt immiä, en iiriä miraa nooraa tai emmaa, en annia jessiä tai ripeä. En ketään muuta kuin perhettäni. Kauhea ikävä valtasi minut. Kotona en enää voinut vastata puhelimeen, sillä se olisi hyvästien jälkeen tuntunut liian pahalta. Nyt on liian masentava olo, ja heti jos katsonkin jonnekkin missä on muistoja, purskahdan itkuun.